perjantai 4. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uusi alku

Heippa!

Pitkästä aikaa taas uskaltauduin tänne blogiin. Minua niin niiin hirveästi ärsyttää jotenkin oma saamattomuus ja "heikkous". Miten voi oikeasti ihmisen tehdä niin paljon mieli ruokaa? Eikä nyt sinänsä vain ruokaa vaan nimenomaan jotain rasvaista ja mahdollisimman lihottavaa. Itselle ei niinkään kompastuskivi ole ne karkit tai muut makeat, vaan nimenomaan suolaiset ja rasvaiset hyvät ruoat. 

Ja nyt näin puolen vuoden jälkeen oikeasti raivostuttaa, että miksi, miksi, MIKSI minun piti antaa hirmu hyvin alkaneen motivaation ja uudistettujen elämäntapojen unohtua ja lässähtää sikseen? Miksi se on niin vaikeaa? Nyt kun ajattelee, että puolessa vuodessa olisin voinut laihtua jo vaikka kuinka paljon, niin ei voi oikeasti ärsytyksen määrä olla enää yhtään suurempi. :D 

Mutta niinhän se on, koska elämäntavat ovat juurtuneet ja pinttyneet niin kovaan itseen, niin niiden muuttaminen on todella hankalaa. 

Nyt uuden vuoden turvin kokeillaan uusiksi. Eihän tämä voi oikeasti jatkua näin! 

Vaikka usko jopa omaan itseenkin on aika nollassa, niin kyllä minusta silti vielä tuntuu, että täältä noustaan! :) 

- Emma

1 kommentti:

glien kirjoitti...

Älä välitä, kyllä se sieltä vielä löytyy! :) Tutki itseäsi ja mieti, mistä asioista sait sen hyvän mielen ja ilon reippailuun. Mikä juuri sut ajoi ruokaremonttiin ja liikkumiseen. :)

Kiitos, kyllä se tästä jossain vaiheessa. :)

Liityin nyt ekaa kertaa bloggeriin ja opettelen tämän käyttöä.
Nimimerkki vaihtui tuosta marbletista glieniin. Kyllästyin vanhaan. Tässä vielä osoite omaan blogiini: http://glienonemore.blogspot.fi/ - tervetuloa seuraamaan! :)